Posts tagged: agility

Onnellinen Onnelan Päivä

By Jenna, 15/02/2010

13.02 oli nuoren tulokkaan vuoro loistaa näillä pienillä, mutta hienoilla saavutuksilla:


Raahen koirakerhon Vuoden Harrastuskoira 2009 & Vuoden Agilitykoira 2009

Ornella seurasi “isosiskonsa” Nillan jalanjälkiä heti kisauransa alussa. Nillalla oli nimittäin Vuoden Harrastuskoira -kiertopalkinto viime vuonna ja Vuoden Agilitykoira -kiertopalkinto toissa vuonna. Nyt Nilla sijoittui Vuoden Koira -kilpailuissa hiljaisemman kisavuoden jälkeen neljänneksi.

Samana päivänä Ornella kisasi Oulussa yhden hyppäristartin saaden nollatuloksen sijoituksella 2. Ornellaa oli kerrassaan ihana ohjata ja radassa oli sopivasti haasteita. Nillan kanssa teimme hyllyn, mutta sen ansiosta sain monen monta uutta treeni-ideaa!

Suuri kiitos Ornellan kasvattajalle Margitille, että hän on Suomeen suonut tämän maan mainion arjen piristäjän ja Katjalle, että antoi minulle sijoitukseen tämän ihanan energiapakkauksen.

Vaihe 8 tai Jotain Sinne Päin

By Jenna, 10/02/2010

Maanantaina koin elämäni tehokkaimman treenisession Ornellan kanssa. Kuin salama kirkkaalta taivaalta tajusin, että haastavan opettelun vastineeksi täytyy tehdä välillä jotain helppoa ja runsaasti palkitsevaa. Tai no ehkä tarkemmin ottaen tuo ymmärrys tehokkaan treenin rakentamiseen vaati 2 ja puolivuotta kisaamista, tai sitten 6 ja puolivuotta ensimmäisen oman koiran, sekä 3 vuotta toisen koirani kanssa koirankoulutuksen opiskelua :lol: Ai niin ja 1 vuoden siskon koiran kanssa treenamista. No aivan ensimmäinen oivallus tuli varmaankin -97 äitini kääpiöpinsereiden Millin ja Paronin aikaan, mutta en halua laskea niitä silloin tällöin puuhasteluja. Suurimman osan oivalluksista olen kuitenkin kokenut agilityn parissa viimeisen kahden vuoden aikana. Hauskaahan tässä agilityssa on se, että laji kehittyy koko ajan ja aina on uutta opittavaa.

Maanantai-illan treenissä pääsin Ornellan kanssa seitsemän esteen ratapätkään, jossa puomille tultiin vauhdilla ja sen jälkeen 90 asteen käännös umpikulmaan kepeille. Targettiasento löytyi heti ja vauhtiakin alkoi olla. Koko treenin aikana sain läpikäytyä nenäkosketuksen kaikille kontaktiesteille. Vaikein este on A-este, mutta toistojen myötä varmuus ja nopeus lisääntyvät. Ornellan kanssa olen oikeastaan hieman muokannut alkuperäistä opetusohjelmaa, sillä tajusin, että en voi edetä uudelleen koulutuksessa aivan samalla tavalla mitä “tuoreen” koiran kanssa tekisin. Aiemmin Ornellan on täytynyt vain pysähtyä kontaktille (ei 2o2o asentoon), joten luonnollisesti kokonaisuudessa 1/10 suorituksista oli vielä pysähdyksiä ja 5/10 suorituksissa hidas lähestyminen nenäkosketusasentoon. Nopeiden suoritusten osuus oli siis 40%. Voimakkaiden vahvisteiden ansiosta kuitenkin nopeiden suoritusten osuus kasvaa ja kasvaa. Edellisellä kerralla hallissa nopeita suorituksia oli ehkä 10%. Jep, siitä treenistä olisi voinut tehdä äläikinäteenäin -opetusvideon.

Tänään otin kotona yhteensä kahdeksan toistoa puomin leikkialastulolla. 6/8 suorituksesta olivat nopeita eli se tekee 75%. Kotona tietenkin onnistumisprosentti on suurempi vähäisempien häiriöiden takia. En ole suinkaan tässä vertailussa kompastumassa mihinkään kylläsekotonaosaa -ilmiöön. Häiriötreeni on kaiken A ja O. Kohta sitä osataan yhtä hyvin kentilläkin :D

Nenäprojekti etenee

By Jenna, 26/01/2010

Ornella on nyt treenannut kahdeksan päivää nenäkosketusta targettiin hyvällä menestyksellä.

Päivä 1 Targetti kädessä.
Päivä 6 Targetti kokonaan lattialla ensimmäistä kertaa.
Päivä 8 Käskysanan lisääminen. Nyt Ornella osaa hakeutua nenäkosketusasentoonsa minun edessä, takana ja molemmilla sivuilla. Itse seison, enkä enää istu lattialla vieressä ollenkaan.

Nyt pysyttelen päivän kahdeksan kaltaisessa vaiheessa kunnes Ornella sisäistää vihjeeni targettiasentoon. Seuraava vaihe on sitten nenäkosketuksen siirto meidän pienelle puomin alastulolle. Lisää raporttia kun siirrymme seuraavalle tasolle treenissä.


Päivän 4 treeniä: targetti kädessä (kuva: Janita Tokola)

BTW Nilla aloitti myös menestyksekkäästi nenäkosketuksen treenaamisen. Tulossa postaus Nillan läpimurrosta :)

Hauskaa Sheippausta

By Jenna, 20/01/2010

Ornellan kanssa olen naksutellut lähes siitä asti kun sain tämän ihmepakkauksen kotiini, siis Ornellan, vaikka onhan naksutinkin aikamoinen ihmeiden tekijä taikka sitten erittäin tieteellinen vekotin. Oma vähäinen tietotaito naksutinkouluttamisesta ja koiran oppimisen perusasioista kuitenkin aiheutti vähäisen klikkerin käytön. Nyt minusta tuntuu, että olen viimein oivaltanut tyhjentävästi kyseisen koulutusmenetelmän!

Tällä viikolla Ornella on jatkanut opiskeluaan nenäkosketus targettiin -aiheesta ja peruuttamisesta. Hömpöttelytemppuna olemme opiskelleet ahkerasti tossujen tassuihin laitoa :lol: On kerrassaan ihanaa katsoa kun Ornella tarjoaa osaamiaan asioita rohkeasti ja innokkaasti. Ikävä myöntää, mutta aiemmin kun avustin Ornellaa aina käsilla, että sanoilla ja tiukka pipo päässä asenteella “Nyt pitää tulla hyviä tuloksia sama mitä treenataan tai missä kisataan!“, jouduin kokemaan Ornellan sulkeutumisen kokonaan muutaman kerran. Nyt koiran oppimisen perussäännöistä satakertaa viisaampana ei koirissani ole epäilyksen hiventäkään treenatessa :D

Seuraavat haasteet asetin itselleni saavutettavaksi seuraavaksi: Ornella - täydelliset kolme kontaktisuoritusta, Nilla - hyvät juoksukontaktit ja lähdössä istuminen. Aikarajaa en aseta, sillä tiedän, että treenaan joka tapauksessa säännöllisesti, kun minulla on käytössä tarvittavat välineet ja hyvä suunnitelma! Treenin tulokset tulevat näkyviin kun ovat tullakseen. Haastavinta tulee olemaan Nillan juoksukontaktien kanssa, sillä niissä ei ole mitään selkeää toimintakaavaa, toisin kuin Ornellan tulevissa kontakteissa. Toki bumperit ohjaavat rytmittämään alastulon niin, että tassut osuvat kontaktille ja yritän vahvistaa alas asti juoksemista parhaani mukaan. Täytyy vain ottaa selkeä sääntö, että pomppimiset ja syöksyt kontaktiesteillä kuuluvat ei kannattaviin tekoihin = niistä ei seuraa palkkaa. Jos tietää miten paljon Nilla rakastaa syömistä ja agilitya niin ymmärtää miten tärkeää Nillasta on saavuttaa palkka :lol: Lopuksi täytyy siteerata kuukauden ajatusta ja vanhaa sanontaa:

Nothing is impossible. Some things just take more time to achieve.
- Unknown

Violence begins where knowledge ends

Omat maailman parhaat muskelimimmini

Putkiansoja ja Viirupäitä

By Jenna, 17/01/2010

Tänään olin myöhässä maneesilla pidetyistä treeneistä, koska tietenkin juuri tänään en varmistanut vielä ennen lähtöä tilannetta foorumilta. Ryhmät oli yhdistetty vähäisten treenaajien takia. Onni onnettomuudessa lähdin ajamaan Janitan kanssa kohti hallia ja pääsimme treenaamaan muiden lopetettua, sillä koirakehon aikaa oli vielä jäljellä.

Kääpiöiden putkiansat

Nillalla, että Ornellalla oli todellinen kisadraivi päällä. Oli huippua treenata, kun molemmat koirat pistivät parastaan :) Lyhemmän harjoituksen 4 takaakierto oli Ornellalle aluksi hieman haastava, sillä vauhti oli niin kova, että kaarrosta tuli aivan liikaa. Muutaman toiston jälkeen sain kutistettua liikeradan siivekettä nuolevaksi.

Omassa ohjauksessani oli todella hiomista erityistesti pidemmän harjoituksen 3- ja 8 hypyillä. Molemmat koirat meinasivat hermostua surkeaan ohjaamiseen, mutta onneksi sain hiottua ohjauksen kohdilleen. Treenin loputtua molemmilla kiitureilla oli edelleen palo radalle. Hyvä niin :D Näillä kääpiöillä on menohalu kohdallaan!


Musta salama

Panorama theme by Themocracy