Tehoa agilitysuorituksiin juoksutreenistä

By Jenna, 31/07/2009

No nyt sen tein! Aloitin tänään juoksutreenin :cool: Aika kiva fiilis. Alku illasta kävin tekemässä ensimmäisen harjoitteen johon sisältyi minuutti juoksua ja minuutti kävelyä yhteensä 20 minuutin ajan. Juoksin/kävelin asfaltilla ja viimeiset 4 minuuttia metsäpolulla. Helle hieman lisäsi treeniin raskautta ja lisäksi metsässä juoksin ylämäet lujempaa ja alamäet hitaasti. Koiria en ottanut mukaan, joten illalla piti vielä lähteä metsäteille lenkille. Sääskiä tuolla luonnon helmassa, olikin sitten tappava määrä, joten päätin tehdä lenkistä toisen juoksutreenin. Juoksin kerralla kaksi minuuttia ja kävelin toiset kaksi minuuttia. Tätä sarjaa tein 40 minuuttia. Juoksin todella hitaalla tempolla, jotten repisi liikaa yhtäkkiä. Vastapainoksi kuitenkin kävelin todella reippaasti. Tämä treeni oli niin hauskaa, että vieläkin tekisi mieli mennä harjoittelemaan :lol: Huomenna on kuitenkin pidettävä lepopäivä, jotta saan tästä treenistä kaiken hyödyn irti. Juoksenpa sitten sunnuntaina kahta kauheammalla innolla!

No johan irtosi

By Jenna, 30/07/2009

Hassua. Kuukauden tauko agiliitelystä on tehnyt ihmeitä tai sitten aika on ollut niin pitkä, että olen unohtanut miten Ornella irtoaa esteille. Tänään Minnan opissa Ornella pääsi paljastamaan uskomattomat irtoamisensa a-esteelle ja keinulle. Eihän se mitään apua tai kaverina olemista ylösmenoilla kaivannut! Sain vain lähetellä ja nauttia. Melkoisen flow-ilmiön tuo minussa sai aikaan :D Siistiä!

Ja sitten siihen kritiikkiin. Aan alastuloa on parannettava. Tällä hetkellä Ornella osuu kontaktille, mutta hyppää jo turhan ylhäältä eli nyt on vahvistettava niitä suorituksia, joissa Ornella juoksee alas asti. Toisekseen silloin kun Ornella irtoaa ns. nollakulmasta kontaktille, se aloittaa kiipeämisen hyvin reunasta eli on palattava vielä kertaamaan apumerkin kanssa sitä ylöstulokulmaa.

Continue reading 'No johan irtosi'»

ABC: Sileätyöskentely & viretila

By Jenna, 29/07/2009

RAAHE:n ABC-ryhmät pääsivät tänään ohjastuksessani muistelemaan mitä se flatwork olikaan ja fiilistelemään, sekä hakemaan oikeaa viretilaa englantilaisen tuomarin Andrew Garratt :n  suunnittelemalla radalla.

Jaanpa nyt pohdintojani kuivaharjoittelusta tännekkin.

Kuivaharjoittelu tarkoittaa ohjausharjoituksia ilman esteitä. ABC-rymäläiset aloittivat opettamaan koiraa kääntymään ja lukemaan ohjaajaa sileätyöskentelyn avulla.


Miksi sileätyöskentelyä, koirahan osaa jo hypätä?

Continue reading 'ABC: Sileätyöskentely & viretila'»

Toko #1

By Jenna, 26/07/2009

Olen nyt viisi päivää testannut ja lukenut vielä hieman pidempään Salme Mujusen kirjaa Tie Tottelevaisuusvalioksi. Alkuvaikutelma on erittäin positiivinen. Kaikki liikkeet on neuvottu pala palalta silmälläpitäen EVL:n vaatimuksia. Osittain kirjan pohjalta olen saanut laadittua viimein järkevän etenemissuunnitelman tokoon ja viimein tiedän todella mitä siellä kokeissa pitää osata ja kuinka liikkeet opetetaan osa osalta yhtenäiseksi suoritukseksi. Erinomainen apu tälläiselle tokoharrastuksen aloittelijalle kuten minä. Tärkeimpänä asiana tietenkin on se, että neuvot sopivat hyvin myös tälle vähemmän tokossa perinteiselle rodulle. Toki Ornella on jo perimässään saanut muutamia harrastukselle erinomaisia lahjoja, mutta aivan samalla tavalla kuin kääpiöpinserillä yleensä vain pieni osa motivaatiosta pohjautuu puhtaasti ohjaajan miellyttämiseen. Nyt siis Tie Tottelevaisuusvalioksi -kirjan tietoa ja neuvoja hyödyntäen, että soveltaen aloitan “positiivisesti päämäärään ponnistellen” Ornellan uudelleen opetuksen. Kaikki tähän menessä opettamani liikkeet ovat aivan liian suurpiirteisiä ja huonovireisiä, joten työmaata riittää. Uudelleen opettaminen vie paljon enemmän aikaa kuin kerrasta oikein opettaminen, mutta tämä kyllä kannattaa. Kun saan aloluokan ja sen jälkeen avoluokan liikkeet  kuntoon, olen saanut kitkettyä pahimmin pinttyneet vanhat suoritustavat pois ja edessä on lähinnä uutta, että tuoretta asiaa :D

Treenipäiväkirja kuluneelta viikolta:

Continue reading 'Toko #1'»

Hyvät kontaktitreenit!

By Jenna, 25/07/2009

Olipa mukava käydä tänään kontaktitreeneissä kun paikalla oli yhteensä yhdeksän ohjaajaa ja koiria vielä enemmän! Nyt saatiin helposti kannettua kaikki tarvittavat esteet ulos ja takaisin :) Toivottavasti homma pyörii yhtä hyvin jatkossakin.

Tänään minulla oli matkassa Nilla ja Pipsa. Nilla treenasi A-esteellä kääntymistä niin, että aan alakulmassa oli pieni törppö, joka Nillan täytyi kiertää. Hyvin toimi eli tätä tapaa käytetään jatkossakin! Suoraan eteen ja alas menoa treenattiin sitten niin, että aan alastulon edessä oli targetti ja siitä lähes viiden metrin päässä oli selvästi näkyvä ruokakuppi palkalla. Näin sain varmistettua kontaktin, mutta myös etenemisen sen jälkeen suoraan eteen.

Continue reading 'Hyvät kontaktitreenit!'»

Panorama theme by Themocracy